Posts Tagged ‘verkkokaupan konversio’
ePages ja verkkokaupan seuranta
1. Joulukuu 2008
Aihealue: verkkokaupan konversio, verkkokaupan seuranta
Listasin aikaisemmassa artikkelissani verkkokaupan seurantaan soveltuvia verkkokauppasovelluksia. Muutoksia ei ole juuri tapahtunut. Soprano ja Loocos ovat kokonaan ulkona pelistä, mutta muut toimijat ovat tehneet muutoksia järjestelmiinsä tai keksineet kiertoteitä.
Esimerkiksi ePagesiin on vaikeahkoa saada Google Analyticsin verkkokaupan seurantaa asennetuksi, joskin teknisesti tämä on mahdollista. Suomessa, ainakin Gagar, on asentanut verkkokaupan seurannan muutamaan ePages-sivustoon, maailmalla toimijoita on useampia.
Tilanne ei kuitenkaan ole täysin synkkä ePages-ohjelmiston käyttäjille, sillä pienellä kikkailulla Google Analyticsin avulla saadaan kuitenkin tietoon, kuinka monta kappaletta kauppaa/tilausta/ostosta on tullut ja mistä lähteestä. Tällä tiedolla pääsee jo pitkälle.
Verkkokaupan konversion mokat TOP 10
10. Marraskuu 2008
Aihealue: verkkokaupan konversio, verkkokaupan seuranta, verkkokauppa
1.
Ohjaa liikenne aina kaupan etusivulle, jossa sinulla on hieno Flash-esitys. Kävijät, jotka etsivät tuotteita internetistä, varsinkin mobiilipäätteillä, rakastavat Flash-esitystäsi! Muista myös käyttää mahdollisimman paljon ääniefektejä!
2.
Vaadi käyttäjiä aina rekisteröitymään verkkokauppaan! Älä päästä kävijää siirtymään kassalle, ennen kuin hän on suorittanut rekisteröinnin.
3.
Tarjoa vain yksi maksuvaihtoehto! Suosi jotain tiettyä maksutapaa, esimerkiksi Sampo-pankin verkkomaksua. Vältä osamaksua viimeiseen asti!
4.
Pyydä käyttäjältä mahdollisimman paljon tietoja, ennen maksun suorittamista. Varmista, että sinulla on vähintään seitsemän pakollista kenttää. Muista, että tarvitset jokaisen kävijän tittelin, sukupuolen ja iän, jotta voit myydä heille tuotteitasi.
5.
Älä missään nimessä käytä sivuston sisäistä hakutoiminnallisuutta, vaan luota siihen, että sivustollasi on käsittämätön kyky johdattaa kävijät oikeisiin tuotteisiin.






