« | »

Sivujen otsikointi ja URL-osoitteet

10.4.2008

Sivujen otsikointi on tärkeää, sillä raportteja voidaan tarkastella Google Analyticsissä otsikoiden pohjalta. Seuranta on mahdollista, mikäli kaikilla verkkopalvelun sivuilla on oma yksilöllinen otsikkonsa (title-tagin sisältö). Kun sivut on otsikoitu loogisesti, voidaan raportteja tarkastella valitsemalla Sisältö > Sisältö otsikoittain.

Sisältöraportteja voidaan tarkastella myös osoiterivien eli selaimen osoitepalkilla näkyvien URL-osoitteiden perusteella. Tätä helpottaa, mikäli URL-osoitteesta on pääteltävissä sivun todellinen sisältö. Toisin sanoen URL:t tulisi kirjoittaa mahdollisimman kuvaavasti. Jos käytössä ovat selkokieliset URL-osoitteet, onnistuu raporttien tarkastelu ilman ylimääräisiä muutoksia. URL-osoitteiden esitystapaa kannattaa siis miettiä etukäteen. Joustava julkaisujärjestelmä sallii niiden selkokielisen esittämisen ilman ylimääräistä kikkailua.

Ylimääräisellä kikkailulla viittaamme tässä jo edellisessä vinkissämme esitettyyn suodattimimen käyttötapaan. Suodattimien kanssa puuhastelu käy kuitenkin nopeasti työlääksi, mikäli suodattimilla selkokielisiksi muunnettavia osoitteita on runsaasti. Kuten siis aiemmassa vinkissämme käy ilmi, voidaan verkkopalvelun osoitteet kääntää suodattimien avulla helpommin luettavaan muotoon. Esimerkiksi osoite

/docs/document.php?id=123

voidaan kääntää muotoon

/dokumentit/esitteet

Tällöin raporteista tulee selkeitä sellaisille henkilöille, jotka eivät tiedä yksittäisiä tuotekoodeja tuotteille tai palveluille. Luonnollisesti tällainen URL-osoitteiden kääntäminen helpottaa osoitteiden tulkintaa myös muissa yhteyksissä.

Kommentoi