« Huijaako Google mukaan AdSense-verkostoon? | Verkkokampanjoiden seuranta »

Muuttaako ilmainen IndexTools analytiikkamarkkinoita?

30.4.2008

Yahoo ilmoitti huhtikuun toisella viikolla ostaneensa IndexToolsin, joka on jo vuosia ollut yksi analytiikkamarkkinoiden johtavista yrityksistä. Kyseessä on yrityskauppa, joka voi vaikuttaa web-analytiikan markkinoihin merkittävästi tulevina vuosina.

IndexTools on teknisesti korkealuokkainen, mutta hinnaltaan maltillinen analytiikkajärjestelmä. IndexTools ei kuitenkaan ole kyennyt saavuttanut laajaa markkinaosuutta. Yahoo-diilin myötä IndexToolsin julkisuusarvo ja näkyvyys mediassa tulee kasvamaan räjähdysmäisesti. Jo pelkästään yhtiön myynti Yahoolle on tuonut IndexToolsille runsaasti aikaa digitaalibisneksen mediavalokeilassa.

Hintalapun poistamisen seurauksia

Omistussuhteiden muutoksista kertovasta uutisesta ehti kulua vain viikon verran, kunnes Yahoo tiedotti IndexToolsin kalliimman Enterprise-version olevan jatkossa ilmainen tuote. Asiakkaiden tulee hyväksyä Yahoon tarjoama käyttöoikeussopimus ja avot, hintalappu on pysyvästi poissa. Lienee tarpeetonta sanoakaan, että halvempi E-Business –versio siirtyy samassa yhteydessä ajasta unholaan.

Hintalapun katoaminen ei liene yllätys kenellekään alaa seuranneelle. Google ja Microsoft ovat toimineet samoin jo aiemmin. Ilmaisuuden ja Yahoon tarjoaman parrasvaloaseman seurauksena IndexToolsia aiemmin suojellut, vähäisen julkisuuden seurauksena syntynyt salaisuuksien verho revitään kerralla kappaleiksi.

Tulevaisuudessa IndexToolsin käyttöönottoa harkitsevien yritysten ja yhteisöjen määrä tulee kasvamaan dramaattisesti. Ilmaisuuden lisäksi asiakasmäärää tulee nostamaan Yahoon massiivinen myyntiorganisaatio. Muutos tuskin rajoittuu asiakasmäärän kasvuun. On todennäköistä, että myös IndexToolsin tuotekehitys saa lisäpotkua, kunhan yhtiön integrointi Yahoon siipien alle on kunnialla suoritettu.

IndexToolsiin kohdistuvan mielenkiinnon kasvu ei kuitenkaan ole aiheuttanut välitöntä ruuhkaa tuotteen asennuspaketteja jakavilla palvelimilla. Yahoo ei toistaiseksi ota uusia partnereita tai IndexTools-asiakkaita. Myös IndexToolsin sivuilla aiemmin mainostettu ilmainen koekäyttömahdollisuus on kadonnut. Ilmeisesti tämä kaikki liittyy siihen, että Yahoo brändää tuotteen uudelleen.

Brändäystauosta huolimatta IndexTools on vanhojen asiakkaiden käytössä koko ajan ja myös IndexToolsin vanhat partnerit saavat hankkia tuotteelle uusia käyttäjiä. Heille tämänhetkinen tilanne on erinomainen: yhtäkkiä heillä on käsissään ilmainen tuote, jota valmistaja ei itse tarjoa loppukäyttäjille.

Tuotenimi vaihtuu

Osana brändäystä tuotteen nimi tulee todennäköisesti vaihtumaan. Aivan samoin toimi Google vääntäessään Urchinin muotoon Google Analytics. Miltä kuulostaisi Yahoo! Analytics?

IndexToolsin päätyminen Yahoon haltuun ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan sitä, että tuotteen nimi ja yhtiön logo vaihtuvat. Myös seurantajärjestelmän keräämä data päätyy jatkossa Yahoon haltuun.

Kun Google esitteli Analyticsin, olivat monet huolissaan yksityisyydensuojasta ja tietojen luotettavuudesta. Vaikka suuryhtiöt ottavatkin nämä asiat hyvin vakavissaan, löytyy aina myös niitä, jotka haluavat ostaa analytiikkajärjestelmänsä kolmannelta osapuolelta. Nähtäväksi jää, muuttuuko aiemmin hakukoneista riippumaton IndexTools kaupan myötä epäluotettavaksi välineeksi heidän silmissään.

IndexTools vs. muut analytiikkajärjestelmät

On päivänselvää, että IndexTools koetaan jatkossa entistä selkeämmin Google Analyticsin kilpailijaksi. Teknisesti Analyticsia kehittyneempi IndexTools on todellisuudessa kilpailija kaikille web-analytiikan järjestelmille, vaikka esimerkiksi Omniture on julkisesti kommentoinut, ettei IndexTools ole suora kilpailija heidän tuotteelleen. Omnituren kommentti todistaa lähinnä sen, että yhtiö on määritellyt uniikin kohderyhmän ja käyttötarpeen omalle järjestelmälleen.

Google Analyticsin menestys on perustunut laajaan asiakaskuntaan, jolle ”one-size-fits-all” –toimintamalli on ollut täysin hyväksyttävissä. Kaikille analytiikkajärjestelmiä kaipaaville tämä ei ole kuitenkaan kelvannut. Useat suuryritykset ovat sivuuttaneet Google Analyticsin seurantajärjestelmää hankkiessaan. Se nähdään entry-level –luokan tuotteena, joka ei kykene tyydyttämään monimutkaisempia tarpeita.

Erittäin hyvän IndexToolsin ja Analyticsin vastakkain asettelevan kirjoituksen on julkaissut Eric T. Peterson. Hän kehuu IndexToolsin joustavuutta ja eri kykyä mukautua toisistaan poikkeaviin tarpeisiin. SearchEngineWatch.comin Mike Greham on puolestaan kehunut IndexToolsin tukipalvelua ensiluokkaiseksi.

Kahden edellä mainitun artikkelin mukaan IndexTools pesee Googlen monessa asiassa. Toisin kuin Google Analytics, IndexTools tarjoaa rajapintatuen useille eri järjestelmille. Kehuja jaetaan myös IndexToolsin raporttien räätälöintiominaisuuksille, aidosti reaaliaikaiselle raportoinnille ja tavoitteiden rajoittamattomalle maksimimäärälle.

Tukipalvelun ensiluokkaisuus lienee pohjautunut tuotteen maksullisuuteen. Mikäli tuotetuesta maksetaan, niin tuen voi odottaakin toimivan tehokkaasti. Ilmaispalvelujen tuki on aina luokkaa heikompaa. Vain tulevaisuus näyttää, säilyttääkö IndexToolsin entisen palvelutasonsa, vaikka hintalappu tuotteen päältä irrotettiinkin.

Tuleeko kuumasta perunasta kylmä pottu?

Jo aiemmin viitatussa artikkelissa Peterson kertoo keskustelleensa usean analytiikka-alan ammattilaisen kanssa IndexToolsin ilmaisuudesta. Peterson väittää, että keskustelukumppanit ovat lähes yksimielisesti ilmoittaneet siirtyvänsä jatkossa IndexToolsin käyttäjiksi.

Kaikesta huolimatta Peterson uskoo, että Google tulee julkisuudessa toivottamaan Yahoon tervetulleeksi analytiikkabisnekseen. Laadukkaan tuotteen kanssa samoille apajille tunkeva kilpailija ei välttämättä ole ainoastaan negatiivinen asia Googlelle.

Se on varmaa, että IndexToolsin siirtyminen Yahoon omistukseen tulee olemaan kuuma peruna toukokuun alussa San Franciscossa järjestettävässä eMetrics Marketing Optimization Summit –tapahtumassa. Jokaisella osallistujalla on asiasta varmasti mielipide. Se, kenen ennustus on oikeassa, nähdään parin seuraavan vuoden aikana.

“Kommentteja aiheeseen“


  1. Leevi Kokko sanoo:

    Itseäni on aina eniten korvennut Google Analyticsissa rajoittunut segmentointi, erityisesti mitä tulee historiadataan. Regex-sääntöjen kirjoittamisen ja loputtomien Analytics-profiilien luonnin järjettömyyden tajuaa viimeistään siinä vaiheessa kun on kokeillut IndexToolsin drag & drop -filttereitä ja segmenttejä.

  2. Kimmo sanoo:

    Kiinnostaisi tutustua tuohon IndexToolsiin tarkemmin, mutta “Yahoo ei toistaiseksi ota uusia partnereita tai IndexTools-asiakkaita”. Eiköhän tuo pian aukea ja pääsen tutkimaan IndexToolsin kehutun segmentoinnin saloja.

    Tosin Yahoolla taitaa olla tällä hetkellä muitakin asioita päällimmäisenä mielessä kuin joku IndexTools.

  3. Leevi Kokko sanoo:

    Tänään olin yhteydessä Indextoolsin suuntaan ja hemmo siellä sanoi että Yahoo! jatkaa tuotekehitys- yms. panostuksia järjestelmään (mitäpä muutakaan :-)

    Jännä nähdä mikä on homman nimi siinä vaiheessa kun tulevat takaisin julkisuuteen. Oma veikkaus on että siinä hetki taitaa vielä vierähtää…

Kommentoi

Feedback Form
Feedback Analytics