Huijaako Google mukaan AdSense-verkostoon?
29.4.2008Viime viikkoina verkkomediassa on palstatilaa saanut Googlea vastaan nostettu ryhmäkanne, jonka mukaan Google huijaa hakusanamainostajat esittämään mainoksia AdSense-verkostossa olevilla sivustoilla, vaikka todellisuudessa mainostajat haluaisivat mainostaa ainoastaan hakutuloslistan yhteydessä. Vaikka aihe ei liitykään itse web-analytiikkaan, kiinnostanee se myös analytiikan asiantuntijoita.
22. elokuuta nostetussa kanteessa esitetään, että AdSense-mainostuksen kytkeminen pois päältä on tehty liian hankalaksi. Kanteelle yritetään hakea lisäpontta väittämällä AdSense-verkostossa mainostamista heikkotehoiseksi. Näistä väittämistä ensimmäinen on ainakin jossain määrin aiheellinen, kuten Clix Marketingin perustaja David Szetela kirjoittaa erinomaisessa kolumnissaan esimerkkikuvien kera.
Sen sijaan AdSense-verkoston väittäminen tehottomaksi on virheellinen väite. Se on totta, että parhaat tulokset AdSense-mainonnassa saavutetaan hieman eri menetelmillä kuin hakukonemainonnassa. Mainostajan kannattaa perustaa erilliset kampanjat AdSense-sisältöverkostoa ja hakukonemainontaa varten.
Stezelan esiin nostamien faktojen valossa näyttää ilmeiseltä, että kanne ei ole kestävällä pohjalla. Toisaalta Stezela muistuttaa samalla, ettei hän tarkalleen muista, millainen Googlen käyttöliittymä oli marraskuussa 2006, jolloin kanteen nostanut taho aloitti AdWordsin käytön.
Crimes against humanity
Googlea kohdanneista syytteistä puhuttaessa lienee paikallaan näin vapun aikoihin nostaa esille hieman hilpeämpi tapaus. Viime syksynä kaivattiin Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen mielipidettä siihen, onko Google syyllistynyt rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Syyskuussa 2007 Dylan Stephen Jaynen Googlea vastaan nostamassa käsinkirjoitetussa syytteessä väitettiin, että hänen sosiaaliturvatunnuksensa muodostaa ylösalaisin käännettynä salakielisen viestin, jonka sisältönä on sana “Google”. Hän vaati hakukonejätiltä viiden miljardin dollarin korvauksia syyttäen heitä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Käräjäoikeus kävi läpi Jaynen syytteen, mutta hylkäsi sen lähes tuoreeltaan. Tuomarin ei tarvinnut edes kuulla asiassa kumpaakaan osapuolta.
Jayne ei häkeltynyt käräjäoikeuden päätöksestä viime syksynä. Hän teki vetoomuksen seuraavaan oikeusasteeseen. Ei liene yllätys, ettei tapaus päätynyt oikeuteen tälläkään kerralla. Jaynen olisi pitänyt pystyä osoittamaan, että Google riistäisi häneltä jollain tavalla hänen perustuslailliset tai liittovaltion lain takaamat oikeutensa. Tuomarien mukaan Jaynen ei kannata valittaa päätöksestä.








