Google Analyticsiin merkittäviä uudistuksia
22.10.2008Google on julkistanut tänään uuden version Google Analytics kävijäseurantaohjelmasta. Uusi päivitys siirtää Google Analyticsin entistä vahvemmin niin kutsuttuun kävijäseurantaohjelmien enterprise-luokkaan. Versio sisältää mm. kustomoitavan raportoinnin, kehittyneen segmentoinnin, AdSense –intergraation ja API –ohjelmointirajapinnan sekä lukuisia muita käyttöliittymäuudistuksista.
Julkistettu päivitys onkin suurin yksittäinen muutos Google Analytics-sovellukseen vuoden 2007 käyttöliittymäuudistuksen jälkeen.
Personoitu raportointi
Personoitavissa olevan raportoinnin ansiosta analytiikkatietoa voidaan muokata siten, että tietoa tarvitsevat henkilöt saavat haluamansa tiedon haluamassaan muodossa. Näin esimerkiksi yrityksissä henkilöt saavat käyttöönsä sen tiedon, mikä on oleellista heidän toimenkuvalleen, silloin kun he sitä tarvitsevat.
Kehittynyt segmentointi
Segmentointi mahdollistaa kävijöiden eriyttämisen massasta ja analysoinnin omina ryhminään. Segmentiksi voidaan asettaa esimerkiksi bannerikampanjan tuottamat kävijät ja näin seurata kyseisen bannerin tuottamien kävijöiden tapahtumia.
Ohjelmointirajapinta (API)
API rajapinta on tärkeä ohjelmistokehittäjille sekä kaikille tahoille, jotka haluavat integroida Analytics datan saumattomasti omiin järjestelmiinsä. API rajapinnan ansioista tieto voidaan kytkeä saumattomasti esimerkiksi yrityksen CRM järjestelmiin tai sisäisiin raportointijärjestelmiin.
“Kehittyneen segmentoinnin ja uuden kustomoitavissa olevan raportoinnin ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme erittäin tarkkaa ja kohdistettua tietoa verkkopalvelun ja eri markkinoinnin toimenpiteiden tehosta. Tämä on erittäin tärkeää, kun huomioidaan tämän hetkinen taloudelinen epävarmuus, sanoo Estimen web-analytiikkayksikön vetäjä Susanne Lumme.”
Lisätietoa uusista ominaisuuksista Youtubessa.
Estime Oy – Google Analytics partneri
Estime on vuonna 2003 perustettu verkkomarkkinoinnin asiantuntijayritys, jonka tehtävä on parantaa yritysten verkkoliiketoiminnan kannattavuutta verkkomarkkinoinnin ja web-analytiikan avulla. Estime kuuluu harvalukuiseen partneriverkostoon, jotka Google on valtuuttanut toteuttamaan Google Analytics ratkaisuja.







Lokakuu 22nd, 2008 at 20:39
Google Analyticsiin merkittäviä uudistuksia…
Uusi versio Google Analyticsista jossa merkittäviä uudistuksia……
Lokakuu 23rd, 2008 at 13:32
Loistavia ominaisuuksia, joista tätä pikku-nörttiä lämmittää erityisesti Google Analytics API. Tarkempi surffauskierros osoitti, että se on vasta private beta, joten pikku-nörtti laittaa nyt jäitä hattuun.
Lokakuu 24th, 2008 at 13:03
Juu, valitettavasti API ja AdSense-intergraatio eivät tule vielä kaikille käyttöön.
Lokakuu 25th, 2008 at 9:47
Täälläkin odotellaan innolla AdSense-integraatiota, vielä ei valitettavasti ole tullut meikäläiselle. Onko jotain tietoa, koska poistuu rajatusta betasta?