« Verkkokaupan konversion mokat TOP 10 | Brändihaut »

ePages ja verkkokaupan seuranta

1.12.2008

Listasin aikaisemmassa artikkelissani verkkokaupan seurantaan soveltuvia verkkokauppasovelluksia. Muutoksia ei ole juuri tapahtunut. Soprano ja Loocos ovat kokonaan ulkona pelistä, mutta muut toimijat ovat tehneet muutoksia järjestelmiinsä tai keksineet kiertoteitä.

ePages verkkokauppa Esimerkiksi ePagesiin on vaikeahkoa saada Google Analyticsin verkkokaupan seurantaa asennetuksi, joskin teknisesti tämä on mahdollista. Suomessa, ainakin Gagar, on asentanut verkkokaupan seurannan muutamaan ePages-sivustoon, maailmalla toimijoita on useampia.

Tilanne ei kuitenkaan ole täysin synkkä ePages-ohjelmiston käyttäjille, sillä pienellä kikkailulla Google Analyticsin avulla saadaan kuitenkin tietoon, kuinka monta kappaletta kauppaa/tilausta/ostosta on tullut ja mistä lähteestä. Tällä tiedolla pääsee jo pitkälle.

Kuinka tämä sitten tapahtuu?

EPagesin sivupohjaan on mahdollista lisätä HTML-koodia. Kun Google Analytics-koodin lisää sivupohjan header-osaan ja editoi ostoskorin tekstiä, eli tekstiä, joka tulostuu, kun käyttäjä on tehnyt ostoksen, ja lisää sinne lähdekoodiin alla olevan tägin, niin Google Analytics määrittelee kyseiselle sivun latautumiselle näyttökerran. Näyttökerrasta taas saa tulostavoitteelle url-osoitteen Google Analyticsiin.

Tarkista, onko sinulla uusi vai vanha versio Google Analytics seurantakoodista.

Jos sinulla lukee koodissa sana _uacc_t = “UA-XXXXXXX-X” tai urchinTracker, sinulla on vanhempi versio koodista. Jos sinulla on vanhempi koodi, käytä seuraavaa lisäystä

urchinTracker(”/ostos/ostos.html”)

muutoin käytä alla olevaa koodia.

pageTracker._trackPageview(”/ostos/ostos.html”);

Tässä muutama print screen kuva määrittelyistä.

ePages järjestelmän konfigurointia

ePages järjestelmän konfigurointia

Suosituin sisältö raportti

Suosituin sisältö raportti

Tags: ,

“Kommentteja aiheeseen“


  1. Suski sanoo:

    Kuulin eilen huhuja, että ePagesiin olisi tulossa Google Analytics integraatio. Tämä olisi loistavaa :) .

  2. Tatu Wikman sanoo:

    ePagesissa on täysin toimiva Google Analytics integraatio, joka pitää sisällään myös e-commerce toiminnallisuudet.

    Ainakin Vilkas Groupin tarjoamassa Omaverkkokauppa palvelussa tuo on mukana.

Kommentoi

Feedback Form
Feedback Analytics