Arkisto, Huhtikuu, 2008
Muuttaako ilmainen IndexTools analytiikkamarkkinoita?
30. Huhtikuu 2008
Yahoo ilmoitti huhtikuun toisella viikolla ostaneensa IndexToolsin, joka on jo vuosia ollut yksi analytiikkamarkkinoiden johtavista yrityksistä. Kyseessä on yrityskauppa, joka voi vaikuttaa web-analytiikan markkinoihin merkittävästi tulevina vuosina.
Huijaako Google mukaan AdSense-verkostoon?
29. Huhtikuu 2008
Viime viikkoina verkkomediassa on palstatilaa saanut Googlea vastaan nostettu ryhmäkanne, jonka mukaan Google huijaa hakusanamainostajat esittämään mainoksia AdSense-verkostossa olevilla sivustoilla, vaikka todellisuudessa mainostajat haluaisivat mainostaa ainoastaan hakutuloslistan yhteydessä. Vaikka aihe ei liitykään itse web-analytiikkaan, kiinnostanee se myös analytiikan asiantuntijoita.
Verkkokaupan seuranta
22. Huhtikuu 2008
Google Analytics mahdollistaa verkkokaupan myynnin seuraamisen. Seurannan aktivointi edellyttää muutoksia verkkopalvelun lähdekoodiin ja käytettävään Google Analytics –profiiliin. Seurannan avulla on mahdollista selvittää, kuinka monta kertaa kävijät vierailevat palvelussa, ennenkuin he uskaltautuvat suorittamaan ensimmäiset ostoksensa. Seurannan kautta käy ilmi myös se, miten kauan itse ostostapahtuman suorittaminen kestää.
Profiilien hyödyntäminen
18. Huhtikuu 2008
Google Analyticsin profiilit ovat keino määritellä, millaisia raportteja eri käyttäjät näkevät. Profiilit ovat siis hyödyllisiä, jos haluat hallita raporttien käyttöoikeuksia. Määrittelemällä käyttäjät tiettyihin profiilieihin varmistat, että he näkevät vain kyseiseen profiiliin liitetyt raportit.
Ladattavat tiedostot ja ulkoiset linkit
15. Huhtikuu 2008
Nettipalveluissa on usein linkkejä tiedostoihin, jotka ovat esimerkiksi Word-, Excel- tai PDF-formaatissa. Oletusarvoisesti Google Analytics ei seuraa näiden tiedostojen käyttöä sivuillasi. Tiedostojen käyttö, toisin sanoen tiedostoihin osoittavien linkkien klikkaukset, saadaan mukaan seurantaan lisäämällä erityinen UrchinTracker-koodi tiedostoon osoittavan linkin yhteyteen. UrchinTracker-koodi määrittää tiedostoille klikkaukset ja näyttökerrat, sekä liittää ne määriteltyyn sivunimeen.
Mikä oli todellinen hakulauseke?
11. Huhtikuu 2008
Kävijäseurannan ja analytiikan käyttöönottajilta unohtuu usein toimenpiteen tarkoitus ja tavoitteet. Ohjelmat asennetaan oletusasetuksineen miettimättä tarkemmin, mitä kaikkea asetuksista itse asiassa löytyy. Kun analytiikkaohjelmaa ei ole määritelty vastaamaan yrityksen tarkoituksia, ei se myöskään tuota parasta mahdollista tietoa päätöksien tueksi. Tiedon kerääminen ei tuota merkittävää hyötyä, jos kerättyä tietoa ei osata hyödyntää. Tiedon hyödyntäminen voi joskus olla jopa mahdotonta, kun kerätään vääriä tietoja.
Käytä siis aikaa ja määrittele käyttämäsi analytiikkasovellus vastaamaan sinulle tärkeisin liiketoiminnan kysymyksiin!
Lue artikkeli
Sivujen otsikointi ja URL-osoitteet
10. Huhtikuu 2008
Sivujen otsikointi on tärkeää, sillä raportteja voidaan tarkastella Google Analyticsissä otsikoiden pohjalta. Seuranta on mahdollista, mikäli kaikilla verkkopalvelun sivuilla on oma yksilöllinen otsikkonsa (title-tagin sisältö). Kun sivut on otsikoitu loogisesti, voidaan raportteja tarkastella valitsemalla Sisältö > Sisältö otsikoittain.
Suodattimet – filters
7. Huhtikuu 2008
Suodattimien avulla on mahdollista muodosta rajattuja raportteja verkkopalvelun kävijöistä kerätystä tiedosta. Suodattimia voidaan käyttää esimerkiksi rajaamaan tietyistä IP-osoitteista tai verkkosivustoilta tulevat käynnit omiin raportteihinsa. Suodattimilla voidaan myös muuntaa dynaamisia URL-osoitteita selkokielisiksi tekstinpätkiksi.
Yksi tärkeimmistä suodattimilla toteutettavista toiminnoista on oman liikenteen suodattaminen pois raporteista. Omalla liikenteellä tarkoitetaan siis yrityksen sisältä tulevia verkkopalvelun käyttäjiä. Suodattamalla oman liikenteesi saat todenmukaista tietoa Internet-palvelusi toiminnasta, sillä oman yrityksensä sivustoa hyödyntävä henkilökunta ei toimi sivustolla kuten todelliset kävijät.






